heijastinkukka

Tällä viikolla aloitin siis jälleen työt, minkä ansiosta aamuni ovat aikaistuneet hurjasti. Työt ovat myös johtaneet minut pois keskustan tehokkaasti valaistuilta kaduilta, ja muutamankin kerran olen huomannut moittivani itseäni ja tyhmyyttäni siitä, ettei takissani roiku taaskaan heijastinta varoittamassa autoilijoita liikkeistäni. Kotiin saavuttuani heijastinpuute on unohtunut hienosti, joten sama on toistunut taas seuraavalla kerralla, kun nokkani olen ulos pistänyt. Pari päivää sitten jopa laitoin puhelimeen muistutuksen, että laita nyt herranjestas nainen se heijastin takkiin roikkumaan, ettet jää auton alle.

Ja eilen sitten näin tämän Nyt.fi:n jutun, joka aiheutti vihdoinkin toimintaa heijastinrintamalla. Nyt on sitten minullakin heijastin, ja aika hieno sellainen! Nytin juttu johti Pitsiä, kukkia ja itsetehtyä elämää -blogiin, josta löytyy ohje hauskaan heijastinkukkaan.

Tekovaihe ei tosin mennyt ihan kuin Strömsössä, tai ihan kuin Pitsiä, kukkia ja itsetehtyä elämää -blogissa.

Ensinnäkin, missä ovat kaikki ne pyöreät mainosheijastimet, joita muistan saaneeni lukuisia? Löysin ainoastaan partioliljan muotoisen heijastimen, siipiheijastimen ja lamppuheijastimen. Lähimpänä pyöreää oli lamppu, joten sillä mentiin.

Eikä minulta tietenkään löydy reikäpihtejä, joten tein reiät sen sijaan neulalla, hakaneulalla ja linkkuveitsen korkinavaajalla. Ja tässä vaiheessa olin jo leikannut lampusta pyöreän, joten kerrokset olivat irrallaan, mikä vaikeutti rei'ittämistä huomattavasti. Ei näin!

Lopputulos miellyttää kuitenkin silmiäni, joten huomatkaa minut ja hieno heijastimeni, espoolaiset yksityisautoilijat!

joulupallo vuoden myöhässä

(Piti säästää tätä lähemmäksi joulua, mutta tällä viikolla alkaneet työt ovat vieneet kaiken energian, eikä käsitöihin tai kirjoittamiseen ole ollut iltaisin aikaa ja jaksamista. Ja onhan jouluun enää reilusti alle kuukausi!)

En ihan päässyt mukaan vuosi sitten vallinneeseen Arnen ja Carloksen neulotut joulupallot -maniaan, mutta tänä vuonna tullaan perässä. Katsotaan niitä nukkeja sitten vuoden päästä.

Kun ensimmäistä kertaa luin norjalaisesta pariskunnasta ja joulupalloista, ihmettelin, että eikö kukaan tosiaan ole ennen keksinyt neulottuja joulukoristepalloja. Ideahan on ihan loistava. No, eiväthän miehet tätä tosiaan keksineetkään, mutta onnistuivat kyllä tekemään palloista ja itsestään ilmiön. Kuka muka pystyy vastustamaan norjalaisia homoneulojia kuviovillapaitoineen ja pihalla nokkivine kanoineen? En minä ainakaan!

Pahempiakin joulupallohurahduksia (ja A&C-ihastuksia) lienee kyllä nähty, sillä oma joulupallovarantoni on ainakin toistaiseksi ainoastaan yhden pallon kokoinen. Eikä se yksikään enää ole todellisuudessa omissa nurkissani, vaan tein sen joulukalenterin yllätykseksi. Yhden tehtyäni ymmärrän kyllä hyvin niitä, jotka ovat tehneet näitä enemmänkin. Kuvioiden suunnittelu ja testailu on aika koukuttavaa. Sydämiä, eläimiä, erilaisia viivoja ja pieniä kuvioita - vaihtoehtoja on niin paljon!

Mutta minä tein siis vain tätä yhtä, kunnes siitä tuli erityinen. Tein ja purin ja tein ja purin kaikella kummitädin rakkaudella. Sisällään se pitää vanua ja pinnassaan sydämiä, kirjaimia ja raitoja. Ohje palloon (ilman kuvioita) löytyy esimerkiksi täältä. Omani on 56 silmukan pallo, koska 64 silmukalla, kolmosen puikoilla ja Anttilan Fleur-langalla pallosta tuli liian iso käyttööni (esteettisesti ja joulukalenterin luukkuun).

Muita Arneen ja Carlokseen ja joulupalloihin ihastuneita? Vai joko olet siirtynyt neulottuihin nukkeihin?

jou jou -tytön joulukalenteri

Veljeni nimipäivä on 30.  marraskuuta. Joka vuosi hän sai lahjaksi joulukalenterin, tai -kalentereita. Siskoni nimipäivä on 19. marraskuuta, hänkin sai ainakin joskus joulukalenterin lahjaksi. Oma nimipäiväni on tammikuussa, joten minä sain joulukalenterin muuten vaan.

Tästä hienosta tarinasta päästäänkin siihen, että ehkä viisi vuotta sitten hankin siskolleni nimipäivälahjaksi jälleen joulukalenterin. Kalenteri oli itse täytettävää laatua, joten siskoni löysi huopapussukoista muistaakseni lähinnä karkkia. Seuraavana vuonna täytin kalenterin uudelleen. Jyväskylän-vuosiksi kalenteriperinne jäi, mutta tänä vuonna se tulee takaisin suurempana ja hienompana kuin koskaan, heh.

Tällä kertaa yritän välttää karkkiylläreitä kannustaakseni siskoani raskaudesta jääneiden kilojen karistamisessa. Toisaalta karkit ovat hänelle kuin, noh, karkit lapsille, joten kai niitäkin on löydyttävä.

 

 

Esittelen muutamia luukun täytteitä myöhemmin, mutta tämä vain tiedoksi siitä, mitä olen viime aikoina puuhaillut. (Töiden aloittamista edellyttävällä graduponnistelullakin on ehkä ollut osansa hiljaisuuteen.)

Oli mulla toinenkin ajatus, kaipaisin nimittäin vinkkejä yhdeksän vielä tyhjän luukun eli pussukan täyttämiseen. Kolmosluukkuun suunnittelin jotain Big Brother -aiheista, ikään kuin helpotuksena BB:n suurkuluttajasiskolleni (oikeasti!) kauden loppumista seuraavana aamuna. Ideoita? Tai ideoita muihin luukkuihin? Suurempi ja kultaisempi aattoluukkukin on vielä tyhjä.

virkatuista kaulajutuista

Suhtautumiseni erilaisiin virkattuihin kaulajuttuihin on vaihdellut viktoriaanisten pantojen inhosta vähän ajan takaiseen kaulusyrittelyyn. Jokin niissä kuitenkin kiehtoo, sillä yleensä en käsityöhommissa enää palaa projektiin, jonka kerran olen haudannut epäonnistuneena.

Viikonloppuna näin kuitenkin Pinterestissä kuvan virkatusta kaulakorusta ja ihastuin siihen välittömästi. Kun vielä sunnuntai-iltanakin kuva komeili verkkokalvoillani, ei auttanut kuin tarttua koukkuun ja lankaan.

Kuten tavallista, yritin ja purin ja sovelsin ja yritin ja purin taas. Kerran tein sitten loppuun asti, ja lopputulos on nähtävissä yllä. Onhan se vähän kotikutoinen ja epäsymmetrinen, mutta luulen, että tämä pääsee kuitenkin ihan käyttöön. Eilen koru kesti jo peilistä tuijottelua ja ulkoilureissun takin ja huivin alla, todellisen potentiaalin mittaa kuitenkin kai vasta päivä tai pari ihmisten ilmoilla.

Jos joku on nähnyt kuvia (tai vielä parempaa, ohjeita) hienoille virkatuille kaulakoruille tai muille kaulajutuille, vinkit ovat erittäin tervetulleita.

harashoo

Koska näiden korvisten teko ei varsinaisesti ohjeita vaadi, kerronkin reissusta, jonka aikana maatuskapallukat on hankittu. Alunperin ne olivat rintaneulassa rivissä, ehkä seitsemän helmeä kokojärjestyksessä.

•   •   •   •   •   •   •

Oli vuosi 2007, kun päätimme ystäväni kanssa lähteä syyskuussa lomalle Pietariin ennen kuin ystäväni palaisi opiskelupaikkakunnalleen Brightoniin. Olimme 20-vuotiaita ja matkustimme itänaapuriin junalla.

Ennen reissua opettelimme aina iltaisin venäjänkielisiä ilmauksia. Joku sanoi meille, että tärkein sana on harashoo, sen voi sanoa mihin vain. Opettelimme kuitenkin myös esimerkiksi numerot 1-10, paikan päällä huomasimme hintojen pyörivän kymmenissä ja sadoissa.

Hotellissamme emme kuitenkaan päässeet ihastuttamaan venäjäntaidoillamme, sillä henkilökunta päätteli kahden tummatukkaisen tytön olevan espanjalaisia, joten kommunikoimme tietenkin espanjaksi. Hotelli oli muutenkin mielenkiintoinen. Ystäväni ollessa kerran suihkussa kuului valtava räsähdys ja kylppärin katosta tippui hyvä määrä sementtiä.

Eremitaasin edessä oli vessabussi. Söimme paljon kakkua.

Yhtenä iltana juttelimme rokkibaarin saksalaislähtöisen baarimikon kanssa pitkään unelmista (hän halusi ohjata elokuvia, science fiction with a beautiful end) ja joimme ilmaisia skumppadrinkkejä. Kotimatkalla pelkäsimme raiskaajia ja juoksimme koko matkan hotellille.

Matkustimme metrolinjan toiseksi viimeiselle pysäkille ja näimme torilla vuohen, jonka sarvea koristi vaaleanpunainen hiusdonitsi.

•   •   •   •   •   •   •

Niin ja sitten ne korvikset. Rintakorua ei oikein tullut käytettyä, joten valitsin kaksi mahdollisimman samankokoista maatuskahelmeä ja kiinnitin ne korvakoukkuihin.

solmiopaketti

Kunnon tyttären tavoin tulin viikonlopuksi vanhempieni luoksi, onhan tänään isänpäivä. Täällä on lunta, hyvää ruokaa ja televisio, josta lauantaipäivänä tulee mieletön määrä kakkuohjelmia. Viikonlopun aktiviteettejani ovat Angry Birdsin pelaaminen, lehtien lukeminen, syöminen, pelaaminen, leipominen ja kakkuohjelmien katsominen. Ei hullumpaa.

Tulin oikeastaan vain esittelemään isänpäiväpaketin, jonka esikuva on roikkunut Pinterestini To do -seinällä jo vaikka kuinka kauan. Alkuperäisessä ohjeessa tehdään lahjakassi, mutta minulta ei löytynyt tarpeeksi isoa kartonkia tarkoitukseen. Onneksi isän lahja on (superyllätys!) kirja (kirjamyyjän mukaan "mukava runollinen teos kilpapyöräilystä", minusta "isän ainoa toive"), joten soveltaminen onnistui helposti. Ajattelin vielä kirjoittaa onnittelut kravattiin ikään kuin solmioneulaksi.

Hyvää isänpäivää ja sunnuntaita kaikille!

pitkä kirjoitus ja lopulta kysymys

Syksy kylmeni ihan järjettömän äkkiä, ja yksi päivä heräsin suureen (muka)tarpeeseen saada uusi neule lämmittämään viileitä päiviä suuressa kirjastossa ja pimeitä iltoja kynttilänvalossa sateen hakatessa ikkunaan. Todellisuudessa syksyni ei ole ehkä ihan näin romanttinen, ja tarvekin on lähempänä halua. Mistä päästäänkin siihen, että onko tässä mitään järkeä, sillä minulla ei ihan oikeasti olisi nyt ylimääräistä rahaa, eikä varsinkaan tietoa siitä, milloin sitä rahaa taas on. Ja puulautalattiaisen yksiön vuokra Helsingin kantakaupungissa on ihan humoristisen suuri.

En ole ikinä neulonut paitaa (tai muutakaan suurta vaatetta), sillä kaupoista niitä saa niin halvalla. Muutamalla kympillä saa ihan villaakin, halvemmat ovat kai akryylia. Kirppariltakin voi tehdä löytöjä, mutta se on vähän tuurista ja ahkeruudesta kiinni.

Sitten on se toinen vaihtoehto eli itse tekeminen. Malli olisi ilmainen, mutta langoista maksaisin ehkä saman verran kuin kaupan valmiista paidasta. Käyttäisin neulomiseen tunteja, jotka voisin muuten naputtaa gradua tai vaikka lenkkeillä.

Ja sitten taas mutta. Siinä kaupan neuleessa on lappu, jossa lukee esimerkiksi Made in Indonesia, Made in Turkey, Made in Bangladesh. Made by lapsi, made by alipalkattu ompelija, made by 18-tuntia tehtaalla yhteen menoon ollut työntekijä. Itse tekemällä olisin antamatta tukeni lapsityövoimalle tai suurten yritysten vallalle.

Tällainen laskeskelu on sinänsä tyhmää, että en tietenkään tee käsitöitä säästääkseni rahaa tai siksi, että uskon niiden pelastavan maailman tai antavan kehitysmaiden lapsille mahdollisuuden oppia lukemaan. Ja jos uskoisinkin, voisin vaikka ostaa jonkun luotettavan lähituottajan tekemiä töitä, ei itse tekeminen ole ainoa keino tukea käsityöläisyyttä. Välillä ostan rihkamakoruja, ketjukorujen vaatteita ja edullisinta lankaa miettimättä sen alkuperää. Jos minulle sanottaisiin, että on luonnolle ja ihmiskunnalle parempi, että olen tekemättä käsitöitä, tekisin ehkä silti.

Neulon, virkkaan, liimaan ja leikkaan, koska tulen siitä hyvälle tuulelle. Käsitöiden avulla rentoudun ja nollaan. Saan onnistumisen tunteita tajutessani monimutkaisen pitsiohjeen, keksittyäni kauniin tavan piilottaa langanpäät korun sisään tai nähdessäni tekemäni töppöset pienen ihmisen potkivissa jaloissa. Miten fiilikset hinnoitellaan?

Pari päivää sitten tein kuitenkin sen virheen, että aloin miettiä, kuinka paljon rahaa olen laittanut kodistani nyt löytyviin käsityötarpeisiin. Haluaisin tosi kovasti lähteä juhlimaan Lontoossa asuvan ystäväni synttäreitä, mutta ei ole rahaa. Vuosien varrella olen kuitenkin käyttänyt varmaan ainakin halpalentoyhtiön lentolippujen verran lankoja, kankaita ja helmiä. Jos olisin jättänyt ne ostamatta, olisiko minulla nyt varaa lähteä juhlimaan ystävääni? Ovatko käsityötarpeet olleet sen arvoisia? Tiedän, että tällaisessa ajattelussa ei ole mitään järkeä, koska tuloksena on lähinnä pahaa mieltä ja ahdistusta. Mutta silti.

Takaisin villapaitaan, jonka suhteen vaihtoehtoni ovat ostaa, tehdä tai unohtaa. Juuri nyt taidan kallistua viimeiseen.

Ajatuksia?

synttärisukat

Isoäitini ovat kyllä olleet kummatkin hyvin kutovaista sorttia, mutta jostain syystä villasukkavarantoni ovat silti kovin puutteelliset. Käytännössä omistan vain muutaman parin liian isoja sukkia ja yhdet sopivat. Ja niihin sopiviinkin tuli päälle iso reikä, jonka parsin liian tummalla langalla ja jotka sen ansiosta eivät ole enää kovin edustuskelpoiset.

Kun nyt kerran olen huomannut olevani taidokas villasukkien neuloja, päätin puuttua villasukkavajeeseeni itse. Kaipasin lähinnä talvinilkkureihin sopivia matalia ja yksivärisiä sukkia, joissa ei ole liikoja krumeluureja (sellaisethan minulta sujuisivat käden käänteessä ja silmää räpäyttämällä). Ihan perussukat ovat kuitenkin tylsät, joten päädyin Novitan pintaneulesukkiin. Toisin sanoen ihan perussukkiin muutamalla nurjalla silmukalla.

Sukat syntyivät parissa illassa, joista yhtenä olin lapsenhoitokeikalla kummityttöni luona. Siellä sain huomata, että lankakerien lisäksi kissat ovat äärimmäisen kiinnostuneita myös liikkuvista sukkapuikoista. Lievästi kissapelkoisena (ne kynnet!) koin jännittäviä hetkiä, kun sukkia neuloessani hoitopaikan kissa kehitteli riehakasta leikkiä puikkojeni kanssa.

Mulla ja Barack Obamalla oli eilen hyvä päivä, koska täytin eilen 26 vuotta (Obamalla ehkä jostain muustakin syystä). Sovitaan siis vaikka, että nämä sukat olivat synttärilahja itselleni. Kiitos!

P.S. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

silloin kun osasin

(Mun tekis mieli otsikoida jokainen helmiin liittyvä teksti tyyliin "helmihommia", "helmiä koruja", "helmiä helmikoruja". Oon niin nokkela.)

Vanhojen kaivelu jatkuu. Ihan kirjaimellisesti, sillä kaivelin tuossa yksi päivä korukoppaani ja löysin sieltä korvakoruparin, jonka olen tehnyt joskus vuosia sitten. Tarkasta ajasta en osaa sanoa, mutta se sijoittuu johonkin vuosiin 2008-2009, koska visualisoin itseni tekemässä näitä tuolloisessa asunnossani.

Olen joskus ilmeisesti ollut myös nykyistä fiksumpi, sillä nämähän ovat tavallaan juuri sellaiset helmimattokorvikset, joita en muka osaa enää tehdä. Ehkä kuviollisuus tuo mukaan jotenkin liikaa haastetta, en tajua.

Nämä on siis tehty pujottelemalla helmiä lankaan ja sitten seuraavalla kierroksella kaavalla uusi helmi - edellisen kerroksen helmestä läpi - uusi helmi jne. Tai ei nää ehkä ookaan tehty niin, mutta miten sitten? Jotain outoa epämuodostelmaakin tuolla on, oletettavasti tarkoituksetonta.

huolettoman ajan huivi

Välillä vähän vanhempi työ, todellisuudessa kun olen viime päivinä virkkauksen sijaan viihdyttänyt pääkaupungissa vieraillutta ystävääni (eli tarjonnut netin ja koukuttanut Made in Chelseaan) ja tuskastellut gradua ja työnhakua.

Tämän huivin tein silloin, kun olin vielä nuori ja huoleton ja Jyväskylän talvi meinasi yllättää etelän tytön. Toisin sanoen siis syystalvella 2010.

Liittyy huivi tosin tähänkin päivään, sillä viimeksi tänään se lämmitti ihanasti Helsingin tuulessa matkalla näkemään taas yhtä ystävääni kahvin ja stressinpurun merkeissä.

Ohje on Novitan ja käyttämäni lanka on muistaakseni ohjeenmukaisesti Nallea. Kuten kai moni muukin, minäkin inhoan palojen yhdistelyä ja siihen liittyvää päättelyä, minkä takia tässä työssä käytetty virkatessa yhdistäminen oli ihan mahtava juttu. Sen verran kuitenkin poikkesin ohjeesta (ylläri!), että huivini on mallia pidempi ja kapeampi. Neljä puolikasta ja 24 kokonaista palaa on minun huivissani aseteltu alla olevan kuvan mukaisesti (tein tätä piirrosta varmaan 20 minuuttia, toivottavasti olette vaikuttuneita, heh). Tällä asettelulla huivi on sellainen kevyesti kaksi kertaa ympäri kietaistava. Ideaalipituinen siis.

Sopivan pituista viikonloppua!