Image Slider

syksyn suojavärit

25.8.2013
Oho, onpa taas mennyt hetki.

Viimeisen kuukauden aikana olen esimerkiksi totutellut työskentelemään taas lomalta palanneiden kanssa, viettänyt kesälomaa vaelluksella, nauttinut kesäisestä Helsingistä, käynyt mökillä, osallistunut kesän parhaaseen tapahtumaan, polttanut ihoni ja palellut ulkoilmaelokuvanäytöksessä.

Viimeisen kuukauden aikana en ole koskenut käsitöihin tai saanut aikaiseksi muuttaa kuvaani LinkedInissä.

Kunnes tänä viikonloppuna otin virkkuukoukun jälleen käteeni ja ryhdyin koukkuamaan. Koska käsitöiden tekemisessä valmiiksi saaminen on yksi parhaimmista asioista, aloitin jostain pienestä ja tarpeellisesta, jonka varmasti saisin käyttöön asti.


Tarve tuli töistä, josta sain viime viikolla uuden työpuhelimen. Vanhaa puhelinta olin kuljettanut sormikkaassa, joka sattui ensimmäisinä työpäivinä toukokuussa sopivasti olemaan mukana, kun pyöräillessä oli vielä vilpoinen. Henkilökohtaiselle puhelimelleni tein suojapussukan noin vuosi sitten, mutta sekin on venynyt sen verran, ettei enää oikein aja asiaansa.

Vauhtiin päästyäni tein siis kaksi suojusta.


Ensimmäisen tein pinkihköstä (mikä väri tuo on?) langasta samalla ohjeella kuin aiemminkin. 
Loin 11 aloitussilmukkaa (ohje), joten silmukkamääräksi tuli 26 ja puffien määräksi 13. 
Puff stitchin tein siten, että koukulle tulee viisi silmukkaa. Ensin vedin langan läpi neljästä ensimmäisestä, sitten uudella langankierrolla kahdesta. Selkeämpiä vinkkejä voi katsoa esimerkiksi täältä.


Mintunvihreän suojuksen ohje on täältä. Lopputulos on pinkkiä vähän ohuempi, mutta ainakin tämä näyttää hienolta sinapinkeltaista lompakkoani vasten, jonka kanssa se tulee muodostamaan päivittäisen lounasyhdistelmän.

Lankana toimi molemmissa Novitan Miami ja koukku oli  kokoa 3.

Väriä syksyyn, se olkoon mottoni ja salaisuuteni pimeytyviä päiviä vastaan!