Image Slider

link love 7

1.5.2016

Haaveilen aina välilläni olevani todella lahjakas koodaaja ja nettityyppi. Koska en kuitenkaan ole (vaikka olen kyllä opetellut html:n ja css:n alkeet Codeacademyn avulla ja tehnyt parin pikkuyrityksen nettisivutkin), niin tyydyn ihailemaan koodaajien ja muiden nettigurujen työtä ja arvostamaan heitä niin paljon kuin vain pystyn ymmärtämään. Inspiroituen ja ihaillen seuraan myös Webby Awardseja, jotka ovat ikään kuin nettimaailman Oscarit. Sarjoja on ihan todella paljon videoista nettisivuihin, palveluista visuaalisuuteen ja käytettävyydestä uutiskokonaisuuksiin.

Vuoden 2016 Webby Awardsien voittajat julkistettiin tällä viikolla, ja sitä juhliakseni kaikki jakamani linkit ovat tällä kertaa kilpailun ehdokkaita. Viimeistään siitä huomaa, että kässäjutut ovat cool, kun ehdokkaista löytyy monia kiinnostavia kässäaiheisia (laajasti otettuna, koska kuka nyt muutenkaan haluaa rajoittaa ja luokitella) palveluita, nettisivuja ja muita vaikuttavia toteutuksia.

1
Netflix ymmärtää, että paras oheistekeminen tv-sarjojen ja leffojen katsomiselle on tietenkin neulominen. Palvelu on jopa julkaissut sarjan sukkaohjeita, joiden kuviot muistuttavat Netflixin alkuperäissarjoista. Netflix and knit. (Kilpailusarja: Advertising & Media / Individual / Online Guerrilla & Innovation)

2
Suomessa ei tietääkseni ole ihan samanlaista eväskulttuuria kuin monessa muussa maassa, mutta jos joku haluaa vaikka supermamailla tai yllättää jonkun rakkaan, niin onhan nää nyt aika söpöjä. Klikkaa ja ihastu. (Kilpailusarja: Advertising & Media / Websites, Micro Sites, and Rich Media / Consumer Packaged Goods)

3
Tällaisia kiinnostavia nettisivustoja on vaikka kuinka paljon, mutta ei kai yksi lisää ole liikaa. Tsekkaa etenkin DIY-osio. (Kilpailusarja: Websites / General Website / Lifestyle)

4
Mikä ihana idea - konfetteja valheista. (Kilpailusarja: Advertising & Media / Campaigns / Brand Strategy)

5
Muutaman vuoden takainen Infi-Knit, maailman ensimmäinen neulottu vetoomus. Kässäihmisistä kertoo jotain (ihanaa) se, kuinka paljon kaikenlaisia hyväntekeväisyys-kässähankkeita on jatkuvasti meneillään. Lämmin villa ilmeisesti pitää ihmiset lämpiminä.

+
Plussakohtana kaipaan taas reissuvinkkejä, sillä olen parhaillaan New Yorkissa Ellu-ystäväni kanssa. Mitä täällä kannattaa tehdä, nähdä ja kokea?

++
Siis katsokaa nyt, kuinka taitavia koodaajat, graafiset suunnittelijat, sisällöntuottajat ja muut suunnittelija- ja tekijästarat ovat! Klik, klik, klik, klik.


sukat, jotka tein ohjeen mukaan

28.4.2016

Kerroin vähän aikaa sitten, kuinka löysin Knittyn. Uuden ohjepankin löytäminen tarkoitti tietenkin sitä, että jotain oli puikoille saatava, ja vieläpä äkkiä.

Mietin jo vakasti Falling leaves -nimistä mallia, olin jopa valmis opettelemaan magic loop -tekniikan, kunnes silmiini sattui Monkey. Ja siis ihan oikeasti melkein sattui, koska epäviehättävien kuvien takia skippasin ohjeen ensin äkkiä. Nimi kuitenkin kuulosti jotenkin tutulta, ja pian tajusinkin, että kysehän on niistä ihanista sukista, joita olen ihastellut Kutomuksen blogissa ja tsekkaillut myös Ravelryssa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut villasukkien kuvaamisen vaikeudesta (ja aion palata tähän asiaan vielä), mutta tässä se taas huomataan. Käytännössä kuvat vaikuttavat paitsi siihen, että ohjeet skippaa helpommin, jos kuvat eivät miellytä silmää tai ovat epäselviä, myös Pinterest-pinnauksiin. Tykkään pitää Pinterest-boardini nättinä, ja rumien kuvien takia osa ihanistakin malleista jää pinnaamatta.


Mitä sitten tulee itse malliin, niin Monkey on kyllä kaiken suosion ja hehkutuksen arvoinen. Kiva neuloa, kaunis ja hyväntuntuinen.

Tein kerrankin ihan mallin mukaisesti. Olen aiemmin kirjoittanut siitä tavallisesta tavastani tehdä sukat, mutta nyt tein yksinkertaisen kantapään ja talttakärjen (kuvailut omiani, eivät virallisia nimiä, heh).

Taisin löytää myös uuden suosikkitapani villasukkien silmukoiden luomiseen. Video löytyy täältä, suosittelen!

Kuten kuvista huomaa, niin toinen sukka on vielä vähän kesken. Pitää saada se äkkiä valmiiksi, koska perjantaina on lähtö New Yorkiin! Lomalle ja lennoille on tietty saatava uudet sukat työn alle (ja valmiit jalkoihin).

äiti, mä tein kengät

24.4.2016

Vähän aikaa sitten hyppäsin sivuun omalta mukavuusalueeltani, mitä käsitöihin tulee. Ja voi kuinka hyvältä se tuntuikaan. (Myös hypyn kuvassa näkyvä lopputulos hymyilyttää.)

Ensinnäkin, itse kenkien tekeminen oli minulle jotain ihan uutta. En ole koskaan oikeastaan ommellut mitään alusta lähtien, lähinnä vain tuunaillut. Niinpä ihan perusjutut, kuten kankaiden ja oikeanlaisen tukivirityksen valinta, tuottivat päänvaivaa. Ompelukoneeseenkaan en ollut koskenut ties milloin, en ainakaan muutamaan vuoteen.

Ehkä vielä suurempi hyppäys oli henkinen, sillä osallistuin kässäkurssille. Etenkin käsityöjutuissa olen sellainen yrityksen ja erheen kautta oppija, videoiden katsoja ja yksinään puuhailija. Kysyn harvoin neuvoa, jos asian voi oppia ohjeesta. Siksi käsityökurssi oli minulle vähän hankala ympäristö. Yhtäkkiä pitikin omaksua asiat äkkiä, vaatia opastusta juuri itselle ja käyttää vieraita koneita. Muilta neuvon kysyminen on yksi asia, jossa haluaisin kehittyä, joten kurssille osallistuminen toimikoon yhtenä askeleena tähän tavoitteeseen. Ja ilman kurssia en kyllä olisi ikinä luultavasti edes tullut espadrilloksia tehneeksi.

Valitettavasti jouduin jättämään viimeisen tapaamiskerran (eli sen varsinaisen valmistuskerran) väliin isoisäni hautajaisten takia, joten pääsin etenemään myös yritys ja erehdys -metodilla kenkiä viimeistellessä.

Kerron espadrillosten tekemisestä enemmän myöhemmin, nyt ihailen hetken lopputulosta.

Mom, I made a pair of shoes.

link love 6

13.4.2016

1
Saatan olla ainoa myöhäisherännäinen, mutta löysin vasta Knittyn. Paljon ohjeita saatavilla ihan ilman kirjautumista, sellaisiakin, joita myydään Ravelryssa. Jee!

2
Erään neulojan 10 oppia. Allekirjoitan osan, osaa en.

3
Emoji on vaikea kieli. Mä arvioisin irvistävän (vai iloisen?) viirusilmän ironiseksi neloseksi, ranskis sanoi ensin että kakkonen, mutta komppasi sitten mun ironia-nelosta (heh).

4
Kevät ja aurinko (ja macbookin päivitys) pakottivat päivittämään tietokoneeni taustakuvan. Keräsin samalla muutamia suosikkejani Pinterestiin, joten click, click, mikäli koneesi tai puhelimesi kaipaa kevätkohennusta.

5
Inspiroivassa Fall for DIY -blogissa opastetaan, miten otetaan kässäbloggaajien vakkarikuvia eli ylhäältä päin otettuja otoksia, joissa kädet ovat mukana. Valitettavasti tähän ei ole mitään yllättävää oikotietä.