palloviltti

27.10.2013

Yritän olla vapaa-ajallani mahdollisimman vähän suorittaja, mutta tälle viikonlopulle olin kuitenkin asettanut tavoitteen: tee viltti valmiiksi.

Nyt voin vetää viivan yli kuvitteelliselta listalta kuvitteellisella post it -lapulla, sillä viltti on valmis. Ja viikonloppuakin on vielä varmaan kolmannes jäljellä.


Esittelin vilttiä vähän jo aiemmin tällä viikolla, mutta tähän vielä muistutukseksi pari faktaa.

Inspiraatio: Näpertäjä
Ohje palojen yhdistämiseen: Eilen tein

Reunan viimeistelin virkkaamalla ympäri kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita, aivan kuten Unicordin Veera ehdotti, kiitos!


Pyörylöihin käytin kaikenlaisia jämälankoja, minkä takia ne ovatkin vähän eri kokoisia ja pinnaltaan vaihtelevia. Nelosen puikkoa käytin langasta riippumatta. Vaalea osio on 7 veljestä, jota vilttiin meni yhteensä noin kolme ja puoli kerää.

Viltissä on leveyssuunnassa viisi ja korkeussuunnassa seitsemän palaa. Tai leveyssuunnassa seitsemän ja korkeussuunnassa viisi, miten sen nyt ottaa. Kooltaan kokonaisuus on  noin 90 x 125 cm, yksi pala noin 17 x 17 cm.

Seuraavaksi sitten joululahjojen tekoon. (Kyllähän vielä ehtii ihan hyvin?)
8 kommenttia on "palloviltti"
  1. Tulipa siitä soma! Ja kiva, että ajatukseni kelpasi. (:

    VastaaPoista
  2. Ihanan näkönen! :) Ja kyllähän joululahjat vielä ehtii! Itse en ole toistaiseksi uhrannut ajatustakaan koko joululle vielä :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon kommenteista! Olen kyllä itsekin aika tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  4. Oi ei miten ihana!! Nyt iski kyllä peittokateus. Tykkään NIIN paljon että peitosta löytyy noin monta väriä. Ja pallotilkut on mulle uusi idea. Täytyy säästää idea kirjanmerkkeihin, jos vaikka joskus matkisin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? :) Siitä vain virkkaamaan. Palluroihin on hyvä käyttää jämälankoja.

      Poista
  5. Oijjoijjooii, miten tuli ihana! Kyllä nyt kelpaa tuohon käpertyy :)

    VastaaPoista