pitkä kirjoitus ja lopulta kysymys

9.11.2012
Syksy kylmeni ihan järjettömän äkkiä, ja yksi päivä heräsin suureen (muka)tarpeeseen saada uusi neule lämmittämään viileitä päiviä suuressa kirjastossa ja pimeitä iltoja kynttilänvalossa sateen hakatessa ikkunaan. Todellisuudessa syksyni ei ole ehkä ihan näin romanttinen, ja tarvekin on lähempänä halua. Mistä päästäänkin siihen, että onko tässä mitään järkeä, sillä minulla ei ihan oikeasti olisi nyt ylimääräistä rahaa, eikä varsinkaan tietoa siitä, milloin sitä rahaa taas on. Ja puulautalattiaisen yksiön vuokra Helsingin kantakaupungissa on ihan humoristisen suuri.

En ole ikinä neulonut paitaa (tai muutakaan suurta vaatetta), sillä kaupoista niitä saa niin halvalla. Muutamalla kympillä saa ihan villaakin, halvemmat ovat kai akryylia. Kirppariltakin voi tehdä löytöjä, mutta se on vähän tuurista ja ahkeruudesta kiinni.

Sitten on se toinen vaihtoehto eli itse tekeminen. Malli olisi ilmainen, mutta langoista maksaisin ehkä saman verran kuin kaupan valmiista paidasta. Käyttäisin neulomiseen tunteja, jotka voisin muuten naputtaa gradua tai vaikka lenkkeillä.

Ja sitten taas mutta. Siinä kaupan neuleessa on lappu, jossa lukee esimerkiksi Made in Indonesia, Made in Turkey, Made in BangladeshMade by lapsi, made by alipalkattu ompelija, made by 18-tuntia tehtaalla yhteen menoon ollut työntekijä. Itse tekemällä olisin antamatta tukeni lapsityövoimalle tai suurten yritysten vallalle.

Tällainen laskeskelu on sinänsä tyhmää, että en tietenkään tee käsitöitä säästääkseni rahaa tai siksi, että uskon niiden pelastavan maailman tai antavan kehitysmaiden lapsille mahdollisuuden oppia lukemaan. Ja jos uskoisinkin, voisin vaikka ostaa jonkun luotettavan lähituottajan tekemiä töitä, ei itse tekeminen ole ainoa keino tukea käsityöläisyyttä. Välillä ostan rihkamakoruja, ketjukorujen vaatteita ja edullisinta lankaa miettimättä sen alkuperää. Jos minulle sanottaisiin, että on luonnolle ja ihmiskunnalle parempi, että olen tekemättä käsitöitä, tekisin ehkä silti.

Neulon, virkkaan, liimaan ja leikkaan, koska tulen siitä hyvälle tuulelle. Käsitöiden avulla rentoudun ja nollaan. Saan onnistumisen tunteita tajutessani monimutkaisen pitsiohjeen, keksittyäni kauniin tavan piilottaa langanpäät korun sisään tai nähdessäni tekemäni töppöset pienen ihmisen potkivissa jaloissa. Miten fiilikset hinnoitellaan?

Pari päivää sitten tein kuitenkin sen virheen, että aloin miettiä, kuinka paljon rahaa olen laittanut kodistani nyt löytyviin käsityötarpeisiin. Haluaisin tosi kovasti lähteä juhlimaan Lontoossa asuvan ystäväni synttäreitä, mutta ei ole rahaa. Vuosien varrella olen kuitenkin käyttänyt varmaan ainakin halpalentoyhtiön lentolippujen verran lankoja, kankaita ja helmiä. Jos olisin jättänyt ne ostamatta, olisiko minulla nyt varaa lähteä juhlimaan ystävääni? Ovatko käsityötarpeet olleet sen arvoisia? Tiedän, että tällaisessa ajattelussa ei ole mitään järkeä, koska tuloksena on lähinnä pahaa mieltä ja ahdistusta. Mutta silti.

Takaisin villapaitaan, jonka suhteen vaihtoehtoni ovat ostaa, tehdä tai unohtaa. Juuri nyt taidan kallistua viimeiseen.

Ajatuksia?
6 kommenttia on "pitkä kirjoitus ja lopulta kysymys"
  1. Luin just jostain blogista/muualta netistä (en enää muista mistä!) että se, että tekee käsitöitä, kutoo sukkaa, on todella tärkeää ja merkittävää. Ja onhan se kun oikein miettii: kun kaikki vaatteitten teko koneellistuu ja teetetään jossain halpamaassa, on äärimmäisen tärkeää että käsillä tekemisen taito säilyy. Hämmentävän monella käsitöitten teko jää sinne yläasteelle, hyvin moni kaverini ja tuttuni ostaa neuletuotteensa jostain seppälästä tms. ennemmin kuin tekisi itse tai pyytäisi jotakuta osaavaa tekemään.

    Itsekin kyllä välillä mietin että haloo, tarvisenko minä todella tätä viidettätoista huivia, (jonka olen pahimmassa tapauksessa tehnyt akryylista) kuka tätä käyttää sittenkun en enää itse halua? Tavaraa on kaikilla ja koko ajan tulee lisää, mutta haluan uskoa että kun tarjoudun tekemään jollekin villasukkaparin, en tule lämmittäneeksi vain hänen jalkojaan vaan myös mieltä ja säilytän samalla käsillä tekemisen perinnettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitat asiaa! Olisihan se aika sääli, jos länsimaalaiset eivät enää osaisi tehdä käsillään mitään, koska ei ole muka aikaa ja muualla tehdään niin paljon nopeammin ja kustannustehokkaammin. Ja villasukat ainakin ovat sellaista käyttötavaraa, ettei niiden tarve ihan heti lopu. Ja huivitkin varmaan :)

      Poista
  2. Samojen pohdintojen kanssa olen minäkin kamppaillut! Valitettavasti minulla ei ole mitään hyvää vastausta... Mutta kannatan kuitenkin käsillä tekemistä, erityisesti kierrätysmateriaaleista tekemistä ja tarpeeseen. Sitä paitsi käsillä tekeminen tukee oppimista ja tuottaa iloa sekä itselle että läheisille. Itse ajattelen, että sitten kun ei enää ole opiskelija, on toivottavasti mahdollisuus valita, ostaako riistoyhtiön made by lapsi/muu riistetty työntekijä -neuleen vaiko tukee isommalla rahalla jotain eettisesti toimivaa firmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tähän varmaan olekaan mitään oikeaa vastausta :) Ehkä tilanne on tosiaan eri sitten, kun ei enää tarvitse kituutella opiskelijan budjetilla.

      Vähän tähän liittyen sain itse asiassa viikonloppuna äidin kysellessä joululahjatoiveitani idean, että pyytäisin häneltä joululahjaksi joko lahjakortin lankakauppaan tai sitten jotain kivaa lankaa, jota muuten en raaskisi ostaa. Voisin vaikka valita langan valmiiksi, mutta lahjan antaja voisi yllättää värillä. Siinä tulisi ikään kuin monta hyvää yhdellä iskulla.

      Poista
  3. Ei sinulla todennäköisesti olisi sen enempää varaa lähteä ystäväsi juhliin, jos olisit jättänyt kaikki käsityötarvikkeesi ostamatta. Ajattelen niin, että minulle nämä langat, kankaat ym. ovat harrastus. Jos en harrastaisi tätä, harrastaisin todennäköisesti muuta. Ja siihen ne rahat sitten olisivat taas menneet. Kuten itse sanoit, tämä on sitä rentoutusta ja nollausta. Ja sehän on joka tapauksessa jotenkin tehtävä. :) Opiskelijan (ja kotiäidin) budjetti sucks, toivottavasti se paranee pian vaikkapa lottovoitolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se varmasti on. Aina se raha kuluu johonkin. Onneksi sitä myös tulee aina välillä :)

      Poista