eläinpeitto on valmis

Niin se koitti vaan tämäkin päivä, että eläinpeitto valmistui.  Pitkästä taipaleesta tähän pisteeseen voi lukea täältä.

Nyt kun peitto on valmis ja on luultavasti löytämässä tiensä yhden pienokaisen joulupakettiin, on hyvä aika jossitella. Eli jos nyt tekisin uuden eläinpeiton, näitä asioita miettisin:

- Virkkaisin ainakin palojen reunat etureunasta (oikealla puolella) tai molemmista reunoista etupuolen kohoraitojen välttämiseksi. Ehkä myös itse palat, jotta sisällä kulkevat langat piiloutuisivat paremmin ja pinta olisi sileämpi.
- Miettisin värien yhteensopivuutta paremmin: vähemmän realistisuutta, enemmän harmoniaa. (Ja vähemmän oranssia.)
- Päättäisin muutaman silmukkamäärän, jonka kokoisia palat olisivat. Kokojen ero olisi reunakerroksilla kurottavissa ja tarvittavien reunakerrosten jälkeen palat olisivat saman kokoisia, jolloin yhdistäminen olisi helpompaa ja lopputulos selkeämpi.
- Panostaisin palojen sijoittamiseen enemmän, jotta eläimet eivät katsoisi ulos peiton reunasta ja värit jakautuisivat tasaisemmin. Ehkä suunittelisin koko peiton väreineen ja kuvioineen jo etukäteen. (Luultavasti en.)

Jossittelusta huolimatta olen peittoon tyytyväinen, sen tekeminen oli hauskaa ja siihen uhraamani tuntien ja rakkauden ansiosta annan sen mielelläni lahjaksi.

Mietin hankkivani peiton oheen jotain mukavaa eläinsatukirjaa. Onko vinkkejä?

eläinpeitto - viimeisiä viedään

Niin joo, mullahan oli tää eläinpeittohomma kesken. Mites tätä taas tehtiinkään?

Pikkusen aikaa on tosiaan vierähtänyt siitä, kun viimeksi kaivoin peiton palaset sieltä pahaisen keittiön kaapin päällä olevasta laatikosta. Nyt kuitenkin tartuin itseäni niskasta ja virkkuukoukkua varresta ja viimeistelin loputkin eläinpalat. Kuvissa vilahtaa myös viltin reunusta, mutta lanka loppui kesken, joten valmiin työn esittely seuraa perässä. (Tällä hetkellä olen tosin langan- ja kaiken muunkin aivan välttämättömän ostolakossa, joten voi vierähtää hetki.)

Keltaisen pupun ja pinkin norsun hienoon seuraan pääsivät muun muassa oranssi kala ja keltainen kirahvi. Toisin sanoen, tässä viimeiset seitsemän palaa. (Yhteensä paloja on siis 16, aiemmat löytyvät täältä, täältä ja täältä.)

Söpö lammas, jonka esikuva on täällä, muistuttaa kovasti lammaspehmolelua, jonka sain lapsena lahjaksi. Silläkin oli pinkki pää ja jalat ja pörröinen olemus.

Paloja yhdistellessä en yhtään miettinyt, että mitkä eläimet tulevat vierekkäin. Kävikin sitten niin, että iloinen harmaa valas ja harmaa delfiini muodostavat vesieläinkulman oranssin kalan kanssa.

Nalle, jonka koristeet tein vahingossa nurjalle puolelle enkä enää jaksanut korjata, ja vesieläinkulman eksoottinen kala.

Värikäs kissa ja korkea kirahvi.

Huh, sanon minä ja haaveilen jo seuraavasta isommasta työstä.

pöllöpää

Minulla ja siskollani on aika erilaiset maut. Siskoni mielestä värikkäät tennarit ovat kenkien ykkösiä, minä valitsen mieluummin klassiset nilkkurit. Siskoni pukeutuu trikootunikoihin ja legginseihin, itse pidän maksihameista ja löysistä paidoista. Ja niin edelleen.

Tyyliemme ja makujemme erilaisuudella ei ole hitusen väliä, mutta nyt olen huomannut muutaman kerran miettiväni, miten itse pukisin siskoni pienen tytön, joka tunnetaan täällä myös kummityttönäni. Jos hän olisi minun, pukisin vauvalle paljon värejä. Laittaisin tytön päälle samaan aikaan pallopaidan ja raitahousut. Ilmojen kylmetessä vetäisin jalkaan vielä salmiakkikuvioiset villasukat. Ja villapaitoja, oi villapaitoja minä hänelle pukisin.

Lapsen vanhemmatkin pukevat vauvan kivasti, mutta en silti oikein tiedä, mistä he lapsellaan pitävät. Luultavasti sillä ei ole heille edes väliä, ja hyvä niin. Eihän lapsi ole mikään asustenukke. Mutta kuten aiemmin kävi ilmi, näin lapsettomana on helppo ajatella, että oma pieni olisi kiva pukea kauniisti. Niin että eri lähteistä tulevien nesteiden siivoamisen välissä voisi ihastella, että "onpa tuo söpö tuossa paidassa" (ihan kuin siihen mitään paitaa tarvittaisiin). Tai huivi kaulassa. Tai sukat jalassa. Tai pöllöpipo päässä?

Pöllöpipo siksi, että olen tehnyt sellaisen. Kolmesta syystä se kuitenkin koristaa tällä hetkellä peiliäni kummityttöni pään lämmittämisen sijaan. 1) Minä en sitten ole mikään hemmotteleva täti, jolta saa koko ajan lahjoja. 2) En ole ihan varma oikeasta koosta, joten pidän itselläni mahdollisuuden purkaa pipo ja tehdä suurempi tai pienempi. 3) En tiedä, haluavatko kummityttöni vanhemmat pukea lapsensa pöllöpipoon.

Pöllöpipon ohje on täältä. Langat ovat DROPS Parisia ja koukku nelonen.

Kuinka rohkeita te olette tekemään muille vähän erikoisempia käsitöitä? Olenko ainoa lälläri?

tutti mielessä, kirjain rintapielessä

Siitä asti kun näin A Beautiful Mess -blogissa kirjomalla koristellun valokuvan, olen halunnut testata tekniikkaa itsekin. Viime viikolla sain siihen viimein tilaisuuden, kun juhlimme kummityttöni ristiäisiä (joiden etiketissä mokailin jo ennen kuin pääsin edes paikalle).

Pikkuinen näyttää kuvassa niin mietteliäältä (ja oikeassa yläkulmassa sattui olemaan sopivasti tyhjää), että päädyin klassiseen ajatuskupla-koristeluun. Tutin kirjoin ajatuskuplaan siksi, että toistaiseksi melko kevyen vauvakokemukseni mukaan pienillä ihmisen aluilla on mielessä lähinnä maito, tissi tai joku muu suuhun tungettava. Realistisempaa olisi varmaan ollut kirjoa vauva ajattelemaan tissiä, mutta tutti saa palvella tässä siistitymmässä versiossa. Tutin kirjonnassa oli vähän haastetta, mutta mielestäni lopputulos on ihan tunnistettava, vaikka välillä näyttikin jo huonolta. Valokuvassa reiät näkyvät nimittäin niin selvästi, että harhapistoihin ei ole juuri varaa. Tähän tuli muutama ylimääräinen reikä, mutta ne ovat onneksi tutin punaisen osuuden alla näkymättömissä. Rintapieleen kirjoin vielä M-kirjaimen viittaamaan vauvan ensimmäiseen nimeen, joka oli tiedossa jo ennen ristiäisiä.

Valokuvassa kahden päivän ikäinen tyttö on vajaassa kahdessa kuukaudessa muuten kasvanut (kirjoitin ensin lihonut, mutta siitä ei taida vauvahommassa olla kyse) melkein kaksi kiloa. En ymmärrä, miten viisikiloisina syntyneiden vauvojen sylikummit pärjäävät, sillä minun teki tiukkaa jo tämän nyt viisi kiloa painavan neidon kanssa. Vielä kaksi päivää myöhemminkin käsissä tuntuu, kun sopivasti venyttelee. (Kertookohan tämä kuitenkin enemmän kummin lihaskunnosta kuin vauvan painavuudesta...) Kummitäti muuten kiittää, että pieni oli koko kastehetken ajan oikein hienosti. Vähän nukahteli, mutta ei pitänyt ääntäkään. Sydän.

tennarivillikset

Kun nyt kerran pääsin vauvan töppösten makuun, niin kohta pikkuinen varmaan hukkuu näihin. Tarvitsen lähipiiriini enemmän vauvoja!

Pieni kummityttöni kastettiin tänään, ja nämä tennarivillikset olivat osa lahjaani. Vanhemmat toivoivat lahjaksi vauvakirjaa, ja heidän valitsemansa kirjan lisäksi halusin antaa myös jotain yllättävämpää. Muistan joskus aikaisemminkin nähneeni ohjeen lasten tennarivilliksiin, mutta muutama viikko sitten törmäsin niihin uudelleen Facebookissa, missä muuallakaan. Vauvan vanhemmilla on komea tennarikokoelma, joten lienee jo aikakin tytön alkaa kerryttämään omaansa. Testasin erilaisia malleja sekä virkaten että neuloen ja noin tuhannen purkamisen jälkeen päädyin tähän Marttojen vauvasukkaohjeeseen, jonka pohjalta neuloin Converse-henkiset villasukkatennarit. Muuten taisin mennä ihan ohjeen mukaan, mutta varresta tein vähän lyhyemmän (24 kerrosta) ja langan vaihdoin valkoiseen riviä ennen kärkikavennusten aloittamista. Niin ja totta kai lisäsin myös kengännauhat, jotka ovat siis yksinkertaisesti ketjusilmukkaa. Alin rivi on kiinnitetty paikoilleen molemmista päistä, muuten vaan pujotettu silmukan alta.

En ole ollut ristiäisissä vuosiin, joten jouduin aamulla arpomaan, että kuuluvatko ristiäislahjat siihen ryhmään lahjoja, jotka pakataan vain johonkin lähinäkyvään tai kietaistaan ympärille kaunis nauha, jotta kaikki näkevät paketin sisällön, vai paketoidaanko ne kokonaan paperiin. Päädyin ensimmmäiseen, mutta ilmeisesti olin väärässä, koska kaikissa muissa paketeissa oli söpöt vaaleanpunaiset paperit. Ensi kerralla sitten.

töppöstä toisen eteen

Tämä tuore täti kiinnitti huomiota siihen, että seitsemänviikkoisella siskontyttärellä on aina samat ulkotöppöset. Tai siis jotkut villasukan tapaiset nuo kai ovat, lähinnä vaunuissa makaamiseen ja autossa matkustamiseen siis tarkoitetut, eihän tuon ikäinen vielä juuri muuta ulkona tee, rintarepussakin kuljetaan vielä vauvapussukassa.

Malliltaan nämä tekemäni muistuttavat kovasti niitä yksiä paljon käytettyjä, joten ilmeisesti malli miellyttää myös vanhempia. Värinkin valitsin lähinnä siskoni maun mukaan, itse en ole ihan varma violetista. Ohje on Novitan ja löytyy täältä.

Ihmettelin muuten sitä, että ohjeessa langanmenekiksi oli merkitty 50 grammaa eli kokonainen Novita Wool -kerä. Todellisuudessa lankaa kului kuitenkin korkeintaan puoli kerää. Onko langanmenekki aina merkitty yläkanttiin? Vai onko kyse siitä, että 50 grammaa on pienin yksikkö, jossa kyseistä lankaa myydään? Vai onko menekkiin laskettu mukaan mallitilkku (ja tekeekö joku niitä oikeasti)? Kuka tietää, kuka selvittää?

eläinpeitto etenee

Viime joulun aikoihin, kun siskoni oli vähän aikaisemmin saanut tietää raskaudestaan, äitini alkoi neuvoa tulevalle vauvalle nuttua. Nyt, kuusi viikkoa pienen tytön syntymän jälkeen, nuttu odottaa edelleen nappeja. Ja saakin odotella varmaan hetken, sillä ponteva tyttö on jo kasvanut ulos pienimmistä vauvavaatteista.

Mitä tästä opimme? 1. Harkitse kahdesti ennen kuin alat suuritöisen vaatteen tekemistä nopeasti kasvavalle ihmiselle/eläimelle/kohteelle. 2. Tee aloitetut työt loppuun säädyllisen ajan kuluessa tai ne jäävät ikuisesti keskeneräisiksi.

Äitini esimerkistä pelästyneenä kaivoin siis eläinsatupeiton tilkut keittiön kaapin päälle nostamastani pahvilaatikosta ja viimeistelin jälleen muutaman palan.

Tässä taas linkit esikuvina toimineisiin kirjontamalleihin:

• koira
• possu
• lintu
• pupu jämälanka-kirjasta

pinkki norsu ja oranssi poro

Eläinsatupeiton tekemisessä kivoimmaksi on osoittautunut eläinkuvioiden virkkaaminen. Reunojen tekeminen ei sen sijaan juuri kiinnosta. Eikä mallien etsiminenkään enää, kun tuntuu, että kaikki mahdolliset kivat eläimet on jo käytetty. Ideoita?

Koska periaatteessa yksinkertainen on mielestäni usein rönsyilyä kauniimpaa (jep, silti teen tällaista supervärikästä peittoa), päätin tehdä kaikista paloista saman kokoiset. Eläinten taustoineen tulee siis olla suhteiltaan vastaavia, jotta koot saadaan täsmäämään reunakerroksia lisäämällä. Pitäkää peukkuja, että onnistuu!

Tässä esittelyssä neljä palaa, jotka olen saanut valmiiksi reunuksineen kaikkineen. Silmiä ja suitakin löytyy!

Jos olen panostanut palojen kokoon, realistisuus eläinten kokojen ja värien suhteen on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Siksi siis vaaleanpunainen norsu (sateenkaarireunoineen tässä on ehkä pienoista Dumbo-henkeä), sinisiipinen harmaapöllö ja oranssi poro.

Malleja olen etsinyt hakukomennolla cross stitch (tämän haluamasi eläin), ja löydöksiä olen sitten tarpeen mukaan muokkaillut sopivaksi.

Tässä linkit esikuviin:

• panda
• norsu
• pöllö
• poro

Ensi kerralla koruhommia, tai ompelua. Ehkä.

Eläinsatupeitto sitten joskus

Kun nyt pääsin ihmettelemästä yhtä peittoa, tulee heti perään seuraavaa. En vaan voinut vastustaa, kun näin tämän Hupsistarallaan blogissa. Joo, kyse on eläinsatupeitosta.

Kävin lainaamassa kirjastosta Sanna Vatasen kirjan Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta! (WSOY 2010), josta alkuperäinen ohje löytyy. Hinku päästä tositoimiin oli kova, joten kaivelin lankavarantojani ja löysin puuvillalankoja pingviinin tarvittavissa väreissä. Palan neulottuani aloin kuitenkin miettimään nurjaa puolta, joka ahkerasta langanviennistä (?) huolimatta jäi omilla taidoillani aika rumaksi ja epäkäytännölliseksi. Google soi, ja löysin Keskeneräisyyksiä-blogin, jonka kirjoittaja oli tehnyt peiton virkaten. Kirjovirkkaus oli minulle ihan uusi juttu, enkä meinannut millään tajuta, että miten sitä voidaan tehdä tasona (ohjeiden mukaan ei oikein voidakaan, ellei katkaise lankoja joka kerroksen jälkeen). Tähänkin löytyi onneksi ohje Keskeneräisyyksiä-Jennyltä.

Tässä välissä ehdin käydä lankakaupassakin (mun jämälangat on lähinnä villaisia ja erittäin maanläheisen värisiä), ja nyt on sitten yksi pala valmiina (kai tämä lasketaan valmiiksi, vaikka päättelyt ovatkin vielä tekemättä ja silmät puuttuvat). Langanpäiden runsaus johtuu siitä, että ruskea lanka on jotain liukuvärjättyä (ihan oikeaa jämälankaa, tosin en ole varma, olenko ikinä tehnyt tästä mitään), joten aina epäsopivan värin alkaessa piti katkaista ja rullata kerää seuraavaan oravaisen oranssiin kohtaan, samasta syystä johtuvat myös nuo persoonalliset viirut siellä täällä. Söpön pullukkaoravan ohje on Vatasen kirjasta (siellä siis neulottuna, mutta sama kuvio sopii virkkaukseenkin). Sen verran paljon pohtimista, purkamista ja uudelleen tekemistä jo yhden palan tekeminen vaati, että tähän asti kuluneita tunteja en uskalla edes laskea. Onneksi saajasta ei ole edes tietoa (raaskinkohan edes antaa tätä kenellekään), joten kiirettä ei ole. Realistisin saaja lienee 10 päivää sitten syntynyt siskontyttö - sitten kun hän täyttää viisi. Tästä siis kuullaan varmasti vielä pitkään.

Valmistumista odotellessa voi ihailla muiden tuotoksia:

Hupsistarallaa: Eläinsatupeitto

Hupsistarallaa: Eläinsatupeitto 2

Hupsistarallaa: Eläinsatupeitto 3

Keskeneräisyyksiä: Eläinsatupeitto!!

Pientä kivaa: Eläinpeitto

Marplen elämästä: Eläinsatupeitto